Vuonna 1992 perustettu airberlin jatkoi vuonna 1978
perustetun Air Berlin Inc. -yhtiön toimintaa.
Jo vuonna 2003 airberlin nousi Saksan toiseksi suurimmaksi lentoyhtiöksi heti Lufthansan jälkeen. Nykyään lentoyhtiön kalusto käsittää 129 konetta, joilla lennetään yli 150
kohteeseen.
Vuonna
2004 airberlin hankki osuuden Niki Laudan NIKI-yhtiöstä ja keväällä 2006 airberlin
listautui pörssiin. Maaliskuusta 2007 lähtien airberlin on ollut sveitsiläisen Belair-lentoyhtiön osakkaana. Belair lentää Zürichin, Geneven ja Baselin
lähtölentokentiltä etupäässä Välimeren ja Pohjois-Afrikan
lomakohteisiin sekä Amerikkaan ja Aasiaan.
Düsseldorfilaisen lentoyhtiön LTU tultua elokuussa 2007 yrityskaupan
kautta Air Berlin Group -ryhmän omistukseen, ryhmä pystyy ensimmäisen
kerran tarjoamaan myös pitkänmatkan lentoja. LTU-yhtiön integroinnin
yhteydessä airberlinin lentolaivastoon tuli 26 Airbus A320- ja
A330-konetta. Vuoden 2009 lopussa airberlinin lentokoneiden määrä oli ylittänyt jo 150.
Helsingistä airberlin lentää Berliiniin, Düsseldorfiin ja Hampuriin. Vaikka Air Berlin mielletään usein ns.halpalentoyhtiöksi on sen lennoilla edelleen ilmainen välipalatarjoilu. Toukokuussa 2011 laajentaa lentoverkostoaan New Yorkiin ja Itävallan Linziin.
Mistä | Mihin | Hinta | Meno | Paluu |
---|---|---|---|---|
Helsinki | Lontoo | 99,57 € | 23 marrask. | 26 marrask. |
Helsinki | Tukholma | 109,39 € | 19 lokak. | 26 lokak. |
Helsinki | Milano | 120,44 € | 21 tammik. | 31 tammik. |
Helsinki | Alicante | 144,09 € | 23 marrask. | 9 jouluk. |
Helsinki | Berliini | 155,33 € | 26 lokak. | 2 marrask. |
Helsinki | Malaga | 161,91 € | 20 marrask. | 26 marrask. |
Mistä | Mihin | Hinta | Meno | Paluu |
---|---|---|---|---|
Oulu | Hania (Kreeta) | 506,00 € | 26 lokak. | 2 marrask. |
Oulu | Bangkok | 1 179,99 € | 9 jouluk. | 22 jouluk. |
Mistä | Mihin | Hinta | Meno | Paluu |
---|---|---|---|---|
Kuopio | Larnaca | 608,25 € | 22 lokak. | 31 lokak. |